serendipitybanner.jpg

31. joulukuuta 2014

Vuoden viimeinen

31. joulukuuta 2014
Ihan hullua että tänään on vuoden 2014 viimeinen päivä! Tämä vuosi on ollut kyllä ihan ehdottomasti mun elämäni paras vuosi tähän mennessä, on tapahtunut niiin paljon kaikkea hullua! Vuoden alussa tein mun koko elämäni suurimman päätöksen, päätin nimittäin silloin lopullisesti että haluan lähteä vaihtoon. Suoritin mun ensimmäisen vuoden lukiossa ilman mitään suurempia ongelmia. Kesällä työskentelin muutaman viikon, ja nautin mun loppuajasta Suomessa kavereiden kanssa hengaillen. Viikot ja kuukaudet vieri ihan kamalan nopeaa, ja vihdoin tuli kauan odotettu elokuu ja mun lähtö Amerikkaa kohti! Siitä sitten alkoi mun elämäni suurin seikkailu!

Ihan muutaman päivän päästä tulee täyteen 5 kuukautta lähdöstä, sekä silloin mulla on enää 5 kuukautta aikaa jäljellä täällä. Mulle kuuluu vieläkin hyvää, eikä oo ees kovin koti-ikävä. Joulun aika oli varmaan sitä vaikeinta aikaa, mutta kyllä siitäkin sitten selvittiin loppujen lopuksi. Nyt aion nauttia aivan täysillä näistä viimisistä kuukausista, ja en aio sanoa millekkään tilaisuuksille 'ei'!

Mua ei oo koskaan kaduttanut tää päätös lähteä vaihtoon, vaikka pitääkin käydä tämä vuosi uudelleen kun oon takas Suomessa, ja vaikka en valmistu samaan aikaan kun suurin osa mun ystävistä. Mä tuun muistaan mun vaihtovuoden koko loppu elämäni, ja ihan varmasti tuun jatkuvasti pälättämään siitä ihan kyllästymisiin ensvuonna kaikille kavereille sekä tuntemattomille. Oon saanut kokea jo niin paljon kaikkea upeaa, ja varmasti on vielä paljon edessä!

Vuodelle 2015 en halua tehdä mitään lupauksia, ennemminkin tavoitteita, koska musta tuntuu että ne lupaukset aina unohtuu matkan varrella ja niitä ei koskaan tule täytettyä. Siksi haluan tehdä muutamia pieniä tavotteita itselleni, koska musta tuntuu että niitä mulla tulis sentään toteutettua. Mulla on jo nyt sellainen fiilis, että vuodesta 2015 tulee ihan yhtä upea, ehkä jopa upeampi, kuin tämä vuosi on ollut! Mulla on jo niin paljon suunnitelmia; kaikenmaailman seikkailuja täällä, Prom, One Directionin konserttia, mun 18-vuotis synttärit ja muutaman kaverin visiitti täältä Suomeen! Toivotaan, että nämä kaikki suunnitelmat oikeasti sitten toteutuu, eikä jää vaan pelkiksi suunnitelmiksi!

Mie toivon että teilläkin kaikilla on ihan mahtava vuosi takana, ja toinen ihan upea vuosi edessä! Ette enää koskaan tule olemaan niin nuoria kuin tänään ootte, joten ottakaa kaikki irti ihan joka ikisestä päivästä. Lopettakaa viikonlopun oottaminen, lopettakaa kesän oottaminen, lopettakaa kaiken oottaminen, ja eläkää hetkessä! Tämä on sitä parasta aikaa elämässä! :-)

Onnellista Uutta Vuotta 2015 !
2014

2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :-)