serendipitybanner.jpg

2. kesäkuuta 2014

First of June

2. kesäkuuta 2014
Helloou! Nyt se kesäloma on vihdoin alkanut ihan virallisesti! Oikeastaanhan se alkoi jo muutama päivä sitten, kun torstaina oli vapaata ja perjantaina vaan haettiin kokeet sekä käytiin Luleåssa pienellä kevätretkellä. Kokeet meni mun mielestä suurin osa ainakin aika hyvin, siihen nähden että lukeminen jäi aika vähälle kun kesäloma oli vaan mielessä! Tässä viimeaikoina on ollut muutenkin tosi kiireistä siskon lakkiaisten valmistelujen parissa, ja Tanssikoulu Stagen kevätshow viime viikonloppuna!
Nyt vihdoin kaiken tuon jälkeen oli aikaa tulla kirjottelemaan tännekkin kuulumisia. :-) Eiliset juhlat meni ihan hyvin, mutta mulla oli hieman lämpöä ja siksi otin vähän rauhallisemmin. Tänään varmaan vaan löhöilen koko päivän, koska en oo pitkään aikaan saanut kunnolla rentoutua. En oikeastaan pääse edes lomailemaan vielä, sillä mulla alkaa huomenna jo työt. Pitää toivoa että saadaan jotain ulkohommia, kun ensi viikolle on luvattu niin hyviä ilmoja!
Oli ihanaa nähdä kaikkia sukulaisia nyt, kun muutenkin olen lähdössä vuodeksi pois. Tuli pienoinen paniikki kun tajusin, että lähtöön on enään vain pari kuukautta ja lähenee päivä päivältä! En millään malttaisi työskennellä kesällä, mutta pakko kai se on vähän rahaa sinne hommata. On niin paljon kaikkea, mitä haluan vielä täällä Suomessa ollessa tehdä! Mä aijon nauttia tästä kesästä aivan täysillä!
Ihanaa kesää kaikille!
IMG_6789 IMG_7048 IMG_7040 IMG_7076-001 IMG_7106 IMG_7081-001 IMG_7051 IMG_7097 Tämä postaus mun oli tarkoitus julkaista jo eilen, mutta mulla lakkasi netti toimimasta juuri kun olin alkamassa lataileen kuvia Flickriin, enkä sitten jaksanut odottaa että se tulee takaisin! No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

4 kommenttia:

Kiitos kommentista! :-)