18. huhtikuuta 2014

My exchange year

18. huhtikuuta 2014
Helloou! I have big news for ya! Oon tainnut jo kertoa tästä täällä aiemmin, mutta kerron nyt vielä uudestaan jos joku ei muista. Olen siis lähdössä Exploriuksen kautta vaihtoon jenkkeihin ensi lukuvuodeksi. Nyt mä oon viimein saanut mun sijoitustiedot! Viime viikon keskiviikkona kun espanjan tunnilla avasin sähköpostin, menin ihan shokkiin kun huomasin sähköpostin otsikolla ''Isäntäperhe- ja koulutiedot''! Onneksi oli viimeinen tunti menossa, sillä sähkärin luettuani en pystynyt enää keskittymään yhtään mihinkään. Olin aivan kuvitellut, että mulla menee vielä monta viikkoa, ehkä jopa kuukautta, että saan mun sijoitustiedot! Mä kun oon tunnetusti tällainen myöhästelijä, ja onnistuin hakemuksenkin paperit jättämään ihan viime tinkaan.
Hieman alle neljän kuukauden päästä, 5. elokuuta, mulla on lähtö Amerikkaan ja Suomi jää taakseen vuodeksi. Meillä on New Yorkissa viiden päivän soft landing camp, jonka jälkeen mä lähden yksin kohti mun määränpäätä. Saavun mun isäntäperheeseen 9. päivä, ja muutaman päivän totuttelun jälkeen mulla alkaakin jo koulu 13. päivä! Toisaalta en millään jaksaisi odottaa, mutta toisaalta kauhistuttaa kuinka vähän aikaa mulla on enää lähtöön! Ensi vuoden siis vietän paikassa nimeltä...
Carousel1opt Versailles!-005
...Versailles, Kentucky! Mä tiedän että monilla tulee varmasti heti ensimmäisenä mieleen Kentucky Fried Chicken, sitä mun äiti ja isäkin sanoi heti ensimmäisenä kun kerroin sijoituspaikastani, haha! Kentucky usein tunnetaan hevosalueena ja sen monista viskitislaamoista. Siellä suosituin urheilulaji on koripallo. Kentuckyn pääkaupunki on Frankfort, ja suurin kaupunki on Louisville.
Versailles on pieni ja lämminhenkinen noin 8 500 asukkaan kaupunki. Versaillesissa ei näyttäisi olevan paljoakaan shoppailumahdollisuuksia, mutta sen lähellä (vain 20 minuutin ajomatkan päässä), sijaitsee Kentuckyn toisiksi suurin kaupunki Lexington, jossa on vähän enemmän mahdollisuuksia shoppailuun. Lexington on usein tunnettu Kentuckyn yliopiston kotikaupunkina. Myös Louisville sijaitsee pienoisen matkan päässä Versaillesista.
Kentuckyn kesät ovat pitkiä ja kuumia, siellä on jo nyt huhtikuussa jopa 26 °C ja lämmöstä saadaan nauttia lokakuulle asti! Lunta siellä sataa joulun aikoihin, mutta sitä tulee vain muutamia senttejä. Talvella on myös vain muutama aste pakkasta. Tulee olemaan siis todella erilaista Suomeen verrattuna, mutta mua ei haittaa kyllä yhtään!
HPI_0816293379W3GdB8U3e Lexington Versailles!-002
Vihdoinkin päästään isäntäperheeseen! Oon jo lähetellyt monta sähköpostia isäntäperheen kanssa, heidän perhe vaikuttaa niin ihanalta ja he ovat todella ystävällisiä! Mun isäntäperheeseen siis kuuluu host äiti, host isä ja host sisko! He ovat kotoisin bulgariasta, mutta ovat olleet amerikan kansalaisia jo 14 vuotta. Host sisko on mua vuoden nuorempi, eli täyttää tänä vuonna 16! Ihanaa että on perheessä sisko, joka on melkein saman ikäinen! Heidän perheeseen kuuluu myös koira ja kissa, mikä on musta tosi kivaa, koska se varmasti hieman helpottaa mun kaipuuta kotona olevia karvapalloja kohtaan.
Harrastuksiksi he ovat listanneet outdoor activities, fitness, dance, watching movies, family time ja heidän perheellä on jäsenyys kuntosalille, mihin he liittävät mutkin mukaan, jee! Kyseinen kuntosali oli hyvin erilainen verrattuna suomalaisiin saleihin, sieltä löytyy kuntoilulaitteiden lisäksi myös uima-altaita ulkoa ja sisältä, sekä isoja saleja mm. koripalloilua ja cheerleadingia varten! Host sisko käy myös tanssistudiolla, jonne mäkin saan sitten mennä jos tahdon!
Koko näytön kaappaus 18.4.2014 110510.bmp Versailles!-001
En millään jaksaisi oottaa, että pääsen kokemaan amerikkalaisen high schoolin! Mun ensi vuoden koulun nimi on Woodford County High School ja koulun maskottina on ampiainen. Host sisko kertoi, että heidän koulu on tunnettu hullusta school spiritistään ja kaikista hulluinta on Homecoming:in aikaan! Mä oon niin innoissani siitä, että kohta pääsen kokemaan amerikkailaiset jalkapallopelit ja promin, sekä kaikki juhlapyhät ja paljon muuta!
Ensi vuonna haluaisin koittaa ainakin cheerleadingiä, ja ehkä jotain muutakin uutta urheilulajia. Mun host sisko sanoi puhuvansa cheerin valmentajalle, sillä he aloittavat karsinnat lukuvuoden lopussa ja mä en ole siellä karsintojen aikaan. Hän on harrastanut cheerleadingiä 4-vuotiaasta asti, mutta tämän vuoden hän piti väliä. Host sisko kuitenkin sanoi, että voisi aloittaa sen uudelleen niin voisimme olla samassa joukkueessa! Oon niin innoissani, sillä oon jo pitkään halunnut kokeilla cheerleadingiä!
Koko näytön kaappaus 18.4.2014 111121.bmp Versailles! Versailles!-004
Mä oon tosi iloinen, että sain mun sijoitustiedot jo näinkin aikaisin! Nyt voin hyvissä ajoin alkaa miettimään mitä pakkaan ja mitä tuliaisia vien Suomesta isäntäperheelle! Nyt ehdin varmaan tutustua aika hyvin mun isäntäperheeseenkin, niin sinne sopeutuminen sitten helpottuu. Enään 109 päivää ja se on menoa sitten! Oon ihan varma että vaihtovuodesta tulee aivan unohtumaton ja paras vuosi mun elämässä tähän mennessä!  Mun on ihan pakko lisätä vielä tähän loppuun kuva Kentucky Fried Chickenistä, haha! Jos haluatte kysyä jotain niin kysykää ihmeessä!
Versailles!-003 Kuvat Google&Weit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :-)